Tässä blogissa pääset seuraamaan Raita-tollerin kasvua pennusta isoksi koiraksi ja toivon mukaan myös harrastuskoiraksi.

perjantai 27. kesäkuuta 2014

CEA/CH-testin tulos = normal/clear :)

Raitalta otettiin tollerileirillä kesäkuun alussa verinäyte CEA/CH-geenitestiä varten. Isä Metkahan on testattu ja A-tyyppiä, ja äiti Reitä ei ole testattu. Tästä siis tiesimme etukäteen että Raita ei voi ainakaan olla C-tyyppiä.

Optigenilta saapui tänään mieluista sähköpostia; Raitan testitulos on normal/clear eli A-tyyppi, huippua! :)

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Kuulumisia

Kuulumisia tuleekin nyt oikein urakalla. Hieman on blogin päivitys jäänyt keväällä. Alla aikajärjestyksessä kuulumisia.

6.6-8.6.2014 oli vuodossa pitkän tauon jälkeen Tollerileiri Himoksella. Ensimmäinen leiri meillä taisi olla v. 2000 Pertunmaalla ja seuraavat 2003 ja 2004 Ruovedellä. Me oltiin siis Himoksella leirillä ekaa kertaa ja täytyy sanoa että puitteet leirille olivat erinomaiset ja treenimaastot sijaitsivat sopivien ajomatkojen päässä. Me oltiin Raitan kanssa NOU-ryhmässä harjoittelemassa ja Raita suoritti tehtävät varmasti aivan oman tasonsa mukaan. Lokkeja se ei ollut koskaan vedestä noutanut, mutta odotusteni mukaisesti se haki ne ilman mitään ongelmia. Valitettavasti vesi sai sen viretilan liian korkealle ja siitä seurasi ääntelyä. En tiedä olisiko oman osansa tehnyt myös se, että lauantaipäivä oli nuorelle koiralle aika pitkä. Mutta panostamme tulevaisuudessa vastakin perustottelevaisuuteen ja malttiin enemmän :-) Motivoitu haku dameilla meni hyvin ja Raita sai kantaa varista hihnassa, koska se meinasi vähän omia sitä. Kaiken kaikkiaan mukava leiri. Paljon tuli nähtyä tuttuja, mm. Raitan Iita-siskoa nähtiin paljon ja Minnan kanssa tuli paljon vaihdettua ajatuksia koulutuksista.

1.6.2014 osallistuimme Raitan kanssa Tollerbay Storm-pentujen treffeille Minnan ja Villen luona Längelmäellä. Mukana oli Raitan lisäksi sisko Iita (Storm Blowing) omistajansa Jaanan kanssa, sekä kasvattajien Eva-Lisan ja Agnetan matkassa paikalle saapunut Ayla (Storm Warning). Mukava päivä kului riistaan tutustuessa, näyttelytreenejä pitäessä sekä herkullisia ruokia syödessä ja vapaasti seurustellessa. Oli tosi kiva tavata kaikkia!

 4.5.2014 saimme Längelmäeltä odotettuja vieraita, kun osallistuimme ensin Kouvolassa ryhmänäyttelyyn ja sen jälkeen Minna (http://blueduckstollers.blogspot.fi) tuli Raitan emän Rein ja Zeldan (Siipiveikon Viis Verijäljestä) kanssa Päiville Kotkaan, jossa ruokailimme näyttelypäivän jälkeen ja sitten kävimme vielä metsälenkillä. Raitan näyttely meni oikein hyvin, se sai lupaavan arvostelun ja sijoittui PEK2 heti Rillan jälkeen ja sai myös KP:n. Minnan esittäessä Rein käyttöluokassa, esitin minä Zeldan ja Zelda esiintyikin aika hienosti ja sai ensimmäisen Sertinsä ja oli VSP. Raitan Rei-mamma oli hienosti PN3. Tuomarina näyttelyssä oli Jaana Hartus.

20.4.2014 oli vuorossa Raitan toinen näyttelyesiintyminen pentuluokassa, Loviisan ryhmänäyttelyssä. Olin Raitan kanssa kaksistaan liikenteessä, näyttely pidettiin Loviisan jäähallilla. Tuomarina tollereilla Tanya Ahlman-Stockmari, jonka mielestä Raita oli vielä pentumainen niin rungoltaan kuin liikkeiltäänkin. No, mitäpä muuta voi juuri 7 kk täyttäneeltä pennulta odottaa? :) Tuloksena PEK 2, ei KP:ta. Luokan voitti ja ROP-pentu oli Raitan siskopuoli Rilla :-)